Pari päivää sitten tein ensimmäistä kertaa ruokaa luultavasti kolmeen viikkoon, en ole ihan varma, mutta näin muistelisin. Sipulia pilkkoessani vesi tuli silmään siitä ikävästä, mitä tunsin ruoanlaittoa kohtaan. Huomasin kaipaavani omin käsin tehdyn ruoan makua, enkä tarkoita tällä olevani mikään gordonramsay tai jamieoliver. Tämä maku on sentimentaalista.
Tänään olen saanut nauttia vähintään yhtä pitkän tauon jälkeen täydellisen kiireettömästä aamusta, jonka ohjelman ainoina tähtinä olivat pannullinen kahvia ja päivän lehti. Tuntuu kuin olisin palannut kotiin pitkältä matkalta.
Tämä on taas niitä hetkiä, jolloin sopii kysyä, missä on mennyt vikaan, kun nämä ruoanlaitto- ja aamukahvihetket ovat jääneet näin vähiin. Asia vaatii pikaista puuttumista, ehkä jopa aiheen nostamista hallitusohjelmaan. Vetoan kansakunnan paremman tulevaisuuden puolesta, että ihmisillä pitää olla enemmän aikaa tehdä ruokaa ja nauttia aamukahvista lehden kera!
Kiireettömässä aamussa on ihanaa myös se, että ehtii nauttimaan vaikkapa kauniista auringonnoususta. Kuva on muuten otettu kännykkäkameralla, ihan kelpo otos laitteiston tason huomioiden. Kuvanottohetkellä kello oli noin varttia vaille viisi :)
