Näytetään tekstit, joissa on tunniste facebook. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste facebook. Näytä kaikki tekstit

tiistai 13. syyskuuta 2011

Tyhjäkäyntiä

Bloggaamisen suhteen on ollut pitkään hiljaiseloa, tai vähäinen energiani on kohdistunut tuonne käsityöblogin puolelle saatuani jotain bloggaamisen arvoista. Ja mikäpäs siinä, eipä sitä ole pakko jaaritella, jos ei ole mitään soveliasta sanottavaa. Eli jatkossa on turha odottaa suuria kirjallisia spektaakkeleja, vaan pikemminkin pieniä arjen turhanpäiväisyyksiä silloin tällöin, käytännössä kuitenkin harvoin.

Syötteiden edelleenjulkaisun suhteen tein semmoisen muutoksen, että tämän blogin päivityksistä ei enää mene ilmoitus Facebook-sivulleni, sillä yritän jatkossa eriyttää FB-sivun julkaisut tarkemmin rajattuna käsityöpuolen juttuihin, joista suurin osa tulee jo edellä mainitun kässäblogin puolelta. Todennäköisesti sama trendi jatkuu, että 95 % kässäpäivityksistä on siellä pitsistä. Ei varmaan tullut kenellekään yllätyksenä.

Sen sijaan tämän blogin päivityksistä menee automaagisesti tieto omalle FB-profiilin seinälle. Blogin harvat löpinät kun ovat kuitenkin laidasta laitaan, niin temaattisesti ne sopivat paremmin profiilin puolelle.

Tämä kirjoitus muuten edustaa yhtä todella yleistä blogitekstityyppiä eli metabloggausta. Se tarkoittaa bloggaamista bloggaamisesta. Eipä ole ensimmäinen kerta kohdallani, tuskin viimeinenkään. Sama ilmiöhän on havaittavissa kolumnipalstoilla, kun kolumnisti kirjoittaa kirjoittamisesta, eritoten sen vaikeudesta. Tuo ilmiö voimistuu erityisesti kesäisin, kun lehtien kesätoimittajat jossain vaiheessa kirjoittavat kolumnin kirjoittamisen ja lähestyvän deadlinen ahdistavuudesta. Been there, done that.

keskiviikko 9. maaliskuuta 2011

Facebook, tietoturva ja suojattu yhteys

Jostain käsittämättömän typerästä syystä Facebook tarjoaa palveluaan oletuksena suojaamattoman yhteyden (eng. secure connection) välityksellä. Jos käyttäjä haluaa itse yhteyden suojatuksi, pitää se erikseen asetuksista laittaa päälle. Onneksi tästäkin on niin paljon jo meuhkattu netissä, ettei tarvitse kuin googlettaa sanoilla facebook suojattu yhteys ja hyviä tuloksia tulee pilvin pimein. Peräti Yleisradio kantaa sosiaalista vastuuta uutisoimalla aiheesta.

Mutta eipä se riitä, että käyttäjä on aloitteellinen, sillä Facebookin sovellukset (eng. app) saattavat kytkeä suojatun yhteyden pois päältä, mikäli käyttäjä haluaa sovellusta käyttää. Jos suojattua yhteyttä käyttää ja sovellus ei toimi suojatulla, tulee seuraavanlainen kysymys:


Oma ratkaisuni on muutenkin pitkään ollut se, etten käytä Facebookin sovelluksia, koska pelaaminen (esim. Farmville) ei minua kiinnosta enkä halua tietää kuka salkkareiden hahmo olisin (luultavasti Ismo). Toki olen joitain sovelluksia käyttänyt (esim. EduskuntaChat) ja joitain käytän edelleen, mutta pääpiirteissään yritän välttää niitä mahdollisimman paljon.

Jos käyttää suojattua yhteyttä on silloin selaimen osoiterivillä https-alkuinen osoite. Mikäli Facebook itse vaihtaa kertomatta yhteyden suojaamattomaksi, niin tuo s-kirjain katoaa http:n jälkeen. Suojatun yhteyden saa nopeiten takaisin päälle kirjoittamalla tuon https:// -rimpsun ennen www.facebook.com-osaa, eli https://www.facebook.com

Mitä tietoturvaan tulee, niin samalla lailla kuin sähköposteissa ja muuallakin netissä tulee käyttäjän välttää epäilyttäviä linkkejä. Esimerkiksi seuraavat otsikot ovat viime aikoina johtaneet ongelmiin:
SICK! I lost all respect for Miley Cyrus when I watched this video!

Watch Christina Aguilera get arrested just minutes ago!
Netistä löytyy paljon hyvää tietoa tietoturvasta jos vain on halua ja aikaa hieman perehtyä asioihin. Eikä aina tarvitse etsiä englanninkielisiltä sivuilta, sillä esimerkiksi suomalaisella tietoturvayhtiö F-Securella on sivuillaan artikkeleita aina digitaaliajan lasten kasvattamisesta ohjeisiin, miten välttyä roskapostilta.

Ehkä tärkein asia tietoturvassa on terve epäluulo. Lainaus F-Securen ohjeista:

Koska roskaposti on suunniteltu houkuttelemaan sinut napsauttamaan jotakin, mitä ei kannattaisi napsauttaa, sinun on taisteltava napsautushalua vastaan. Älä tartu tarjouksiin, jotka vaikuttavat liian hyviltä ollaakseen totta, koska ne ovat melkein poikkeuksetta huijauksia. Kieltäydy luvatuista julkkisten kuvista äläkä lähde mukaan nopeaa rikastumista lupaaviin juoniin. Suhtaudu epäluuloisesti sähköposteihin, joita saat tuntemattomilta ihmisiltä, vaikka he puhuttelisivat sinua etunimelläsi ja väittäisivät nähneensä sinut YouTube-videolla.

maanantai 21. helmikuuta 2011

Some-arpia

Kirjoitus on julkaistu Sanomalehti Länsi-Suomessa 20.2.2011

Antaisitko puukon kuusivuotiaalle opettamatta sen käyttöä? Tuskinpa. Miksi sitten joka päivä lukuisa joukko ihmisiä, niin nuoria kuin vanhojakin, ottaa uusia työkaluja käyttöönsä tuntematta niiden käyttötapoja ja ominaisuuksia?

Puukko ja Facebook ovat molemmat työkaluja, joita voi käyttää eri tarkoituksiin. Rinnastus on kömpelö, mutta havainnollistanee asiaa. Puukon käyttöä oppii toki yksin kokeilemalla, mutta siinä voi syntyä haavoja ja niistä jää arpia. Ovatko sosiaalisen median palvelut työkaluja, joita oppii itsestään?

Samalla lailla kuin en jättäisi veljeni kuusivuotiasta esikoista yksin puukon kanssa samaan huoneeseen, en myöskään loisi omalle isälleni Facebook-tunnusta ja jättäisi häntä heitteille sen kanssa yksin.

Netin eri palvelujen, eritoten nk. sosiaalisen median kohdalla ongelma kumpuaa niiden viihteellisestä luonteesta, jonka vuoksi niitä on vaikea mieltää vakavasti otettaviksi ja käyttäytyminen onkin sitten mitä sattuu.

Netti avaa aivan uuden maailman sille, joka sitä haluaa ymmärtää. Nykypäivän aktiivinen lukutaito kuitenkin korostaa lukijan vastuuta. Perinteisen median kohdalla olemme voineet luottaa sisältöä tuottavaan toimitukseen, sillä onhan lopulta olemassa päätoimittaja kantamassa vastuuta todenmukaisuudesta ja riippumattomuudesta.

Enää ei riitä, että osaa arvioida lukemansa luotettavuutta ja kirjoittajan tarkoitusperiä. Netissä jokainen meistä on sisällöntuottaja ja sen mukana tulee koko joukko vaatimuksia. Kirjoitamme sitten blogiin, keskustelupalstalle tai kaverin FB-seinälle kommenttia, niin meidän pitää tuntea sananvapautta unohtamatta yksilönsuojaa. Käyttäessämme toisten tuottamaa sisältöä tarvitaan tekijänoikeuksien tuntemusta. Ennen kaikkea on pystyttävä arvioimaan käyttämiensä lähteiden luotettavuutta.

Toki ennen vanhaankin koulussa opeteltiin kirjoittamaan mielipidekirjoituksia. Jos oppi ei mennyt perille, ei se ollut niin vaarallista, koska harvempi tuli koskaan kirjoittaneeksi mitään lehteen. Nykyään lähes jokainen 9.-luokkalainen on kirjoittanut jotain nettiin. Eikä sisällöntuotanto rajoitu vain tekstiin, vaan pitää sisällään myös kuvat ja videot.

Koulumaailma voi ja joutuukin muuttumaan, mutta miten käy jo koulunsa päättäneille? Mistä ja miten he oppinsa saavat? Tällä hetkellä kantapään kautta, ainakin sen perusteella, että uutisista saa lukea käräjillä käsiteltävistä nettikirjoitteluista.

Yksi suurimmista ongelmista verkossa on kuitenkin oma laiskuutemme. Kuinka moni jaksaa lukea jokaisen palvelun käyttöehdot läpi ennen rekisteröitymistä? Lisäksi yhteisöpalvelujen kohdalla on suositeltavaa heti rekisteröitymisen jälkeen uhrata tovi jos toinenkin palvelun asetusten läpi kahlaamiseen, jotta on tietoinen miten ja kenelle oma käyttäytyminen näkyy verkossa. Vikaa on työkaluissa, mutta niin on käyttäjissäkin.

lauantai 20. marraskuuta 2010

Mun ystävii

Facebookissa on nyt kiertänyt seuraavanlainen viesti:
Vaihda profiilikuvasi 18.-21.11. välisenä aikana lapsuuden suosikki(sarjakuva)hahmoosi ja kannusta muita tekemään samoin.
Tulokset ovat olleet sangen hauskoja. Tuskin se mitään kovin syväluotaavaa ihmisestä kertoo, jos Alfred J. Kwak tai Tohtori Sykerö ovat olleet lapsuuden sankareita, mutta tämä on juuri sitä, ah, niin ihanaa hömppää, mitä tykkään välillä Facebookissa seurata. Ja toisin kuin kaiken maailman FB-sovellusten kohdalla, tämä homma on ollut täysin turvallista. Jos ei nyt tekijänoikeudellisen materiaalin käyttöä profiilikuvassa lasketa.

perjantai 18. kesäkuuta 2010

Äiti-Aurajuusto-korrelaatio


Facebookin ehdotukset ovat niin loogisia, että ihan sydämeen sattuu.

maanantai 8. maaliskuuta 2010

Facebook-paastosta selvitty

Facebook- ja Twitter-paasto päättyivät eilisen päivän myötä. Uudenvuodenlupaus piti, enkä saanut edes pahempia tärinöitä. Maanantaina ja tiistaina tuli manattua asiaa, kun olisi ollut jotain mukamas hyviä statuspäivitysjuttuja kirjoitettavaksi. Mutta sitten keskiviikosta eteenpäin asia ei pahemmn vaivannut. Se siis siitä.

Yksi mielenkiintoinen asia paaston aikana kuitenkin tapahtui. Facebook-profiilini hakee blogipäivitykset itseensä automaattisesti rss-syötteen avulla. Vaikken itse Facebookia käyttänyt, niin sinne kulkeutuneen blogikirjoituksen myötä eräskin ystävä meni jo voivottelemaan, että tämänkö tekstin vuoksi Tarmo rikkoi lupauksensa.

Kysymys kuuluikin, oliko se Facebookin käyttöä, jos itse säätämäni asetukset tuovat Facebookiin automaattisesti sisältöä. Asiaan on (ainakin) kaksi oikeaa vastausta. Teknisesti ajatellen se on Facebookin käyttöä, koska FB-tililleni tuli päivityksiä minun toimieni takia. Olkoonkin, että näitä toimia en kyseisen viikon aikana tehnyt.

Sitten toinen näkökulma on kokemuksellinen. Oliko minulla viikon aikana kokemusta Facebookin käytöstä? Vastaus on kielteinen, sillä en nähnyt, mitä siellä tapahtuu enkä sinne itse mitään kirjoittanut. Tieto siitä, että blogikirjoitus menee seinälle ei mielestäni ole kokemuksellista, koska en päässyt näkemään sen aiheuttamia seurauksia. Minulla ei siis ollut kokemusta viime viikolta Facebookin käytöstä.

Jos tekisin saman uusiksi, ottaisin tästä opiksi ja poistaisin tuon automaattisen sisällönhaun, sillä sen aiheuttamat väärinkäsitykset olivat lähinnä rasittavia. Kun yksi asia jää elämään, sitä on hankala oikoa, varsinkin jos kyseessä on suurelle osalle tuntemattomat tekniset seikat. Veikkaan, että vähemmistö ystävistäni tietää, mitä rss-syötteet ovat.

Tehty mikä tehty. Lepuutan salkkuani.

sunnuntai 28. helmikuuta 2010

Facebook- ja Twitter-paasto

Kuten taannoin lupasin, vietän seuraavan viikon eli 1.-7.3.2010 Facebook- ja Twitter-paastoa. Edellä mainittuna aikana pidättäydyn kyseisten palvelujen käytöstä.

Katsotaan maanantaina 8.3. miten puhdistautunut minusta on tullut.

[lisäys 3.3.2010] Aikaisempaan blogimerkintään syntyi aiheesta pientä keskustelua.

torstai 25. helmikuuta 2010

Internetin viharyhmät

Kannatan sananvapautta, mutta joskus tulee olo, että ehkä sitä pitäisi hieman tiukentaa. Oikeuksiin kun sisältyy myös vastuut ja velvollisuudet - hyviä tapoja unohtamatta. Maahanmuutto on nyt sellainen asia, joka herättää tunteita puolin ja toisin, ja siltä toiselta puolelta homma on mennyt aivan överiksi jo ajat sitten.

Facebookiin ja muuallekin perustetaan aina silloin tällöin erilaisia viharyhmiä. Tuorein kotimainen, mihin äsken ikäväkseni törmäsin, on maahanmuutto- ja eurooppaministeri Astrid Thorsin vastainen viharyhmä.

Ministeri Thorsista saa olla itse kukin mitä mieltä haluaa, mutta lukiessani Facebookista ryhmän "Olen valmis istumaan muutaman vuoden Astrid Thorssin taposta!!" seinää, niin en voinut kuin tuntea suurta hämmennystä ja häpeää lajitovereitani kohtaan.

Veikkaan, että kyseinen ryhmä katoaa kohta Facebookista, koska se ainakin oman tulkintani mukaan rikkoo käyttöoikeuksia. Tämän vuoksi otin parit kuvaruutukaappaukset havainnollistamaan täydellistä argumentaatiotaidon puutetta. Klikkaamalla kuvaa ne saa isommaksi.


Sopii vain kysyä, mistä tällainen käyttäytyminen oikein kumpuaa?

sunnuntai 10. tammikuuta 2010

Tarkistan kantani

Kylläpä nämä juttuni rupeavat pyörimään taas yhden aiheen ympärillä. Yhteen aikaan bloggaukset koostuivat lähinnä reissuraporteista, nyt jaarittelen Facebookista. No, yksi vaikutin siihen on sanomalehtiviikolla ilmestyvä juttu paikallisessa sanomalehdessä. Kyseinen artikkeli käsittelee opettajia Facebookissa, ja satuin valikoitumaan siihen haastateltavaksi. Mielenkiinnolla odotan ainakin sitä, mitä oppilaat jutusta ajattelevat. He kun tuntuvat olevan osin minuakin kovempia Facebookin käyttäjiä.

Joka tapauksessa haastattelun jälkeen rupesin miettimään vanhoja kantojani, joita olen tänne blogiin pariin kertaan Facebookin suhteen ilmaissut. Otan nyt näkökulmaksi ja esimerkiksi sen, kenet hyväksyn ystäväkseni. Kun aikaisemmin kirjoitin, että esimerkiksi oppilaille sanon tiukan ein ilman sen kummempia henkilökohtaisuuksia, niin siinä oli perusteena yksinkertaisesti se, että haluan pitää yksityisyysasiani ominani. Tässä viime aikoina FB on kuitenkin - onneksi - uudistanut asetuksiaan ja nykyisellään luomalla ryhmiä ja määrittelemällä, mitä ketkäkin näkevät, on homma harvinaisen helppoa. Enää asia on vain viitseliäisyydestä kiinni.

Sen voin kertoa, että omat päivitykseni ovat kolmella tasolla: kaikki ystävät, lähemmät kontaktit ja sisäpiiri. Viimeisimpään kuuluu lähinnä muutamia todella läheisiä ihmisiä, joten niiden sisältö on myös enempi henkilökohtaista. Muut ovat sillä tasolla, mitä voisin muutenkin sanoa vaikka tuntemattomille kahvilassa istuen. Tämä mahdollistaa sekä yksityisellä tasolla tapahtuvan jutustelun että verkostoitumisen myötä syntyneiden kontaktien kanssa kommunikoinnin.

Opettaja-lehden artikkelissa jokunen aika sitten joku sanoi, että oppilaiden hyväksyminen ystäviksi Facebookissa on ikävyyksien kerjäämistä. En allekirjoita lausuntoa, sillä kaikki on omasta järjenkäytöstä ja käyttäytymisestä kiinni. Jos ei säädä asetuksia kuntoon ja kirjoittaa statuspäivityksiinsä sellaista, mitä ei arkipäiväisessä tilanteessa julkisessa tilassa voisi sanoa, on mennyt pahasti metsään. Jo pelkästään ammatillisista syistä oppilaat sijoittuisivat omassa asteikossani uloimmalle tasolle, joten ihmettelen, mitä ikävyyksiä pystyisin sillä saamaan aikaan.

Aiheeseen liittyen Pekka Pekkalan kolumni Ehkä Facebookissa ei kannata kertoa ihan kaikkea.

tiistai 5. tammikuuta 2010

Uudenvuodenlupaus

Uuden vuoden kunniaksi tai kunniattomuudeksi päätimme muutaman ystävän kanssa tehdä perinteiseen tapaan lupauksia. Puolihuumorilla heitetty vitsi muuttui todeksi, kun esille nousi idea, että muut räätälöivät toisilleen sopivan lupauksen. Jotta olisimme tasa-arvoisessa asemassa toisiimme nähden, päätimme luvata pitää viikon tauon jostain asiasta, josta luopuminen ei olisi olankohautus muttei mikään mahdottomuuskaan. Esimerkiksi tietotyöläiselle viikon tietokonelakko olisi täysi mahdottomuus.

Minulle rakkaat ystäväni valitsivat viikon Facebook-lakon. Otan tämän vakavana itsetutkiskelun paikkana.

Maaliskuun ensimmäisen viikon eli päivät 1.-7.3.2010 olen pyhästi luvannut olla kirjautumatta Facebookiin ja olla käyttämättä sitä minkään toisen sovelluksen kautta. Rehellisyyden puuskassa lupasin vielä olla erossa Twitteristäkin, että sosiaalisen median selibaatti olisi kunnollinen.

Mörökölli minut vieköön, jos noina maaliskuun päivinä lupaukseni rikon.

Nyt kun asiaa vielä mietin, emme sopineet onko sallittua, että Facebook nappaa blogistani syötteen avulla sisällön. Itse arvioisin, että se on sallittua, sillä en silloinkaan näe muiden päivityksiä enkä ole oikeasti kosketuksissa Facebookiin. Toki voin ottaa tuon toiminnon viikoksi pois päältä, mutten näe sitä tarpeelliseksi, koska kohdallani se ei helpota eikä pahenna tilannetta. Vai onko vastalauseita?

torstai 31. joulukuuta 2009

Tapaukset ökkömönkiäinen ja Sellon ampumavälikohtaus

Tämä blogikirjoitus käsittelee internetin ihmemaata kahdella erityyppisellä kirjoituksella. Ensin arkisempi, sitten paljon ikävämpi.

* * *

Eilen siivotessa löysin oudolta näyttävän ökkömönkiäisen. Huonolla biologiantuntemuksellani olisin sanonut, että se on jonkin sortin mato. Otus rupesi häiritsemään, niin otin siitä parit kuvat ja latasin ne sivuilleni. Sitten huhuilin hetkisen yhdellä irkkikanavalla, olisiko jollain tarkempaa tietoa otuksesta, edes nimeä. Ylemmässä kuvassa kymmenen sentin kolikko havainnnollistaa otuksen kokoa. Eihän se ollut kuin muutaman millimetrin pituinen.





Eipä siinä kauaa kestänyt, kun sain vastauksen: se ei ole mato vaan vyöturkiskuoriainen. Sain linkit Wikipedian artikkeliin ja Flickr-kuvanjakopalvelussa olevaan kuvaan. Kuvan perusteella pystyin tunnistamaan otuksen samaksi kuin löytämäni mönkijän, ja Wikipedian artikkelissa ollut kuvaus täsmäsi.

Tunnistuskysymykseni esitin 22.32, vastauksen sain 22.54, joten keskiviikkoillaksi sanoisin, että se on aika hyvin. Eihän asiat aina näin helposti hoidu, mutta onpahan ainakin hyvä esimerkki verkostoitumisen voimasta. Vastaavalla tavalla itse autan muita, mikäli vain osaamiseni sen mahdollistaa.

* * *

Tänään taas olen saanut hämmästellä toisen asian suhteen. Kukaan ei ole varmaan pystynyt välttymään Espoon Sello-kauppakeskuksessa tapahtuneen ampumavälikohtauksen uutisoinnilta. Ensimmäisten uutisten tultua tapahtuneesta keskusteltiin parillakin irkkikanavalla. Tämän lisäksi Twitterin välityksellä rupesi tapahtumaan vilkas tiedonvälitys, painottuen eri medioiden uutisointiin ja huhuihin.

Pian Twitter-viserrysten (eng. tweet) kautta saattoi lukea ampujan nimen, kotiosoitteen ja auton rekisterinumeron. Irkissä levisi luotettavaa lähdettä vailla oleva "tieto", että ampuja on etsintäkuulutettu Serbiassa jo vuodesta 1995 sotarikosten vuoksi. Näiden lisäksi kaikenlaisia spekulointeja en edes jaksa luetella.

Ehkä omalla tavallaan hämmästyttävin tilanne oli, kun Poliisi julkaisi Facebookin kautta tiedot ja tuntomerkit epäillystä. Seuraan Twitter- ja Facebook-päivitysten virtaa TweetDeck-ohjelmalla, joten päivitystieto tuli poliisilta sangen liukkaasti.

tiistai 29. joulukuuta 2009

Elämäjulkaiseminen

Muutamien ystävieni aivoihin muodostui täydellinen assosiaatio sanan nörtti ja kasvojeni välille viimeistään siinä vaiheessa, kun olin luovuttamassa verta ja irkkasin samalla. Hämmästelin hämmästystä. Minusta se oli ihan luonnollista kuluttaa aikaa vaikka tsättäämällä ystävien kanssa, kun kerran piti vain maata paikallaan ja toinen käsi oli kuitenkin vapaana. (Huomatkaa kevyt ironian sävy.) Olkoonkin, että vapaa käsi oli vasen ja itse olen oikeakätinen. Vaan hyvin se irssin käyttö edellisellä puhelimellani eli Nokian N73:lla sujui.

Myöhemmin jatkoin samassa nörttiyden hengessä vieläpä blogaten verenluovutuksesta.

Tämän päivän epistolan aiheena on kuitenkin elämäjulkaiseminen. Termi oli minulle vielä viime viikkoihin asti entuudestaan tuntematon, vaikka sen sisältö on ollut arkipäivää jo vuosia. Törmäsin näet jokin aika sitten tutkija Sari Östmanin avoimeen kutsuun osallistua tutkimukseen elämäjulkaisemisesta:

Oletko innokas feisbuukkaaja? Onko Blogilistan suosikeissasi kymmeniä päiväkirjablogeja ja itse kirjoitat vähintään kolmea? Julkaisetko YouTube-pätkiä omasta elämästäsi? Oletko galtsussa, Twitterissä ja Qaikussa?

Vai eikö voisi vähempää kiinnostaa? Ovatko oman elämänsä internet-sankarit sinusta puolivillaisia itsensäpaljastajia? Pysytteletkö erossa MySpacesta, naamakirjasta ja nettipäiväkirjailijoiden tuotoksista?

Olitpa kumpaa mieltä hyvänsä tai mitä tahansa siltä väliltä, kokemuksesi ja mielipiteesi aiheesta kiinnostavat Turun yliopiston digitaalisen kulttuurin tutkijaa suuresti!

Edustan varmaankin tutkimusjoukon toista ääripäätä.

Blogia aloin pitää vuonna 2004. Aluksi se oli vaaliblogini, sillä olin ehdolla kuntavaaleissa. Jäätyäni rannalle uikuttamaan reilun viidenkymmenen äänen kanssa päätin ruveta bloggaamaan. Kotisivut minulla on ollut kahdeksannelta luokalta lähtien, eli syksystä 1997. Ennen blogia päivitin käsin verkkopäiväkirjaa, joka oli hyvin blogimainen luonteeltaan.

Tämän blogin lisäksi julkaisen aina silloin tällöin sarjakuvablogia ja käsitöitäni toisilla sivuilla. Nettiin päätyy myös suuri osa valokuvausharrastukseni tuotoksista. Lisäksi yhteisöpalvelu Facebook ja mikroblogipalvelu Twitter ovat käytössä, jälkimmäinen tosin hieman harvemmin. Elämäjulkaisemisen yksi äärimuoto lienee treenitietojen julkaiseminen Sports Tracker -palvelussa. En tosin laita tietoja julkiseksi siksi, että uskoisin niiden kiinnostavan ketään vaan siksi, ettei minun tarvitse kirjautua palveluun nähdäkseni tekemäni lenkit.

Enkä pelkästään julkaise, vaan ennen kaikkea luen paljon muiden blogeja.

Joka tapauksessa Östmanin tutkimuksessa kuulun osallistujien keskuudessa suurimpaan ryhmään ikäni puolesta, mutta sukupuoleni kohdalla olen vähemmistöä. Väliaikatilastoinnissa Östman kertoo, kuinka naisia on ilmoittautunut tutkimukseen 27, mutta miehiä vain kahdeksan. No, ellei muita ole tullut, niin olen sitten yhdeksäs mies, jolloin miesten osuus tutkimusjoukosta on neljännes.

Jos jaksoit lukea tänne asti, niin sinulla, hyvä lukija, on varmasti jokin mielipide asiasta, joten vielä ehdit osallistumaan tutkimukseen. Östman vinkkaa, että odottaa viimeisiä ilmoittautumisia vielä vuoden loppuun saakka. Lue siis kutsu tutkimukseen ja täytä taustakyselylomake. Vakuutan, ettei taustakyselyyn vastaaminen vie kuin pari minuuttia.

Lopuksi täytyy kuitenkin todeta, ennen kuin joku ehtii asiasta kommentoimaan, etteivät sanat nörtti ja innokas elämäjulkaisija tarkoita samaa asiaa. Käytin niitä vain heppoisena aasinsiltana päästäkseni asiaan ja havainnollistaakseni verkkokäyttäytymistä. Joitain vuosia sitten eräällä matkapuhelinoperaattorilla oli mainoslause kaikkialla, kaikkien kanssa, kaiken aikaa (tai jotain sinne päin) ja jokseenkin se kuvaa omalla tavalla verkkoelämääni. Irkkiä käyttää enää suhteellisen harva, mutta omalla kohdallani se on yksi tukeva perusta netinkäytölleni. Eikä irkki ole käytössä vain viihteen tai ajankulutuksen vuoksi vaan erityisesti yhteydenpitovälineenä veljieni, ystävien ja tuttujen kanssa.

maanantai 30. marraskuuta 2009

FB-turhautumista



Kaikesta päätellen tuttujen keskuudessa alkaa näkyä turhautumista jokaikisen arkipäiväisen askareen raportoimisesta Facebookiin. Enkä ihmettele. Vaan olenpa itsekin joskus päivittänyt statusta siivoamisesta, pyykkäämisestä ja ruoanlaitosta. Harvassa ne kerrat kuitenkin ovat.

Itsehän ärsytän tahattomasti ystäväpiiriäni päivittämällä viikonloppuisin statustani lähinnä siitä, kuinka luen lehteä, juon kahvia ja nautin päivästä. Olen minä kamala ihminen.

maanantai 24. elokuuta 2009

Poliisi goes feibu

Ensin IRC-Galleria, nyt Facebook.

Suomen poliisi on kunnostautunut nettiyhteisöjen haltuunotossa.

Seuraavana on vuorossa YouTube. Vaan mitä sen jälkeen?

perjantai 14. elokuuta 2009

Ei mitään henkilökohtaista

Tuli tunnilla puhetta eri sosiaalisen median palveluista yhden oppilasryhmän kanssa, ja kerroin kyllä löytyväni Facebookista, mutta kategorisesti kuitenkin hylkään oppilaitteni kaveripyynnöt.

Tämä siksi, että työminä on työminä ja henkilökohtaisen elämäni pidän siitä erillään. Asiassa ei ole mitään henkilökohtaista. Se vaan nyt on noin kaikkein järkevintä. 

Ei se kuitenkaan tarkoita, ettenkö tekisi työtä omana itsenäni, täydellä persoonallani. Töissä on sama Tarmo kuin kotonakin, mutta vapaa-ajan Tarmo ei liity siihen, mitä Tarmo tekee töissä(1). Vaikka väkisinkin työnkuva muokkaa ulosantia, en pystyisi vetämään jotain roolia, vaan aika pian pinnalle pulpahtaa oma itseni.

En pystyisi edes tekemään tätä työtä, jos en saisi olla oma itseni kaikkine ominaisuuksineni, niin vikoineni kuin vahvuuksineni.

(1) Tai no, kirjallisuuden harrastaminen vapaa-ajalla nyt oikeastaan liittyy, mutta meneepä hiuksien halkomiseksi. Lisäksi viimeisellä tunnilla tänään tuli puheeksi, kuinka saan toisinaan harmaita hiuksia possessiivisuffiksin väärinkäytöstä sekä englannista suomeen tarttuvasta sinä-passiivista. Ellen ihan väärin tulkinnut, oppilaani katsoivat minua kuin vähän vinksahtanutta. No, en minä normaali väittänyt olevanikaan :D

keskiviikko 17. kesäkuuta 2009

Nettieksistenssi ja minä muualla

Olen samasta aiheesta kirjoittanut jotain jo aikaisemminkin, mutta nyt uuden tiedon valossa jatkan aihetta tai ainakin muiden ajatuksien referoimista. Nimittäin nettikäyttäytyminen ja toiminta muualla yhteiskunnassa. Pitkään on varoiteltu, että varomaton käyttäytyminen netissä saattaa myöhemmin estää esimerkiksi työpaikan saamisen. Hyvin perustelluista syistä olen edelleenkin (tällä hetkellä siis) tuota mieltä. Mutta tulevaa ajatellen ehkei olekaan syytä vaipua synkkyyteen, sillä Risto Linturi esittää vastakkaisen väitteen:
Oma kokemukseni on, että kykenen luottamaan paljon paremmin Facebookissa kerrottuun asiaan, joka näkyy työtovereille, sukulaisille ja harrastekavereille kuin sähköpostiin, joka on lähetetty vain minulle. Nuorison toimintamallissa jokainen näyttäytyy sellaisena kuin on tai ainakin samana kaikille. Me viisikymppiset pidämme kiinni halustamme esiintyä yhdessä roolissa työkavereille, toisessa harrastekavereille ja kolmannessa roolissa sukulaisille ja perheelle.
Niinpä niin. Ajat muuttuvat ja ihmiset sen mukana.

Ai miksikö tästä jaksan jauhaa? Ei sillä, että netissä olisi oikeastaan mitään tekoani, mikä ei kestäisi päivänvaloa, vaan siksi, että ylipäätänsä ajatus kaiken toiminnan taltioitumisesta lähes ikuisiksi ajoisi ei tunnu hyvältä. Ajatus kahvipöytäkeskustelujen ja Facebookin statuspäivityksistä on mielestäni huono, koska kahvipöytäkeskusteluista ei jää "pitävää todistetta". Sähköisestä viestinnästä jää aina jälki.

Edellä mainitusta huolimatta olen loppujen lopuksi sitä mieltä, että kyllä netissä uskaltaa ja itse uskallan aika vapaasti ilmaista ajatuksiani niin kauan kuin ne noudattavat Suomen lakia ja hyviä tapoja. Meillä on onneksi olemassa sanan- ja mielipiteenvapaus ja niitä tulee käyttää, mutta huolella ja hyvällä maulla. Voin esittää kärjekästäkin kritiikkiä, mutta perustellusti. Sananvapaus on itseisarvo, muttei itsestäänselvyys, siksi sitä pitää vaalia ja arvostaa.

Kirjoituksensa kommentteihin vastatessa Linturi nostaa esille sangen merkittävän huomion, joka on tullut esille monissa muissakin kuin sosiaalisen median tapauksissa:
Mitä suurempi ero on julkisen normiston ja yksityisyyden suojassa tehdyn arjen välillä, sitä suurempi on myös vaatimus yksityisyyden suojan ylläpitoon. [...] Suurempi läpinäkyvyys johtaa sallivampiin julkisiin normeihin. Heikko läpinäkyvyys johtaa kaksinaismoraaliin ja kaikkiin sen haittoihin.
Asiaan liittyen muuten varsin hyvä kirjoitus.

Loppukaneettina vielä sellainen seikka, että sain lähes koko ensi lukuvuodeksi opettajan sijaisuuden, joka asettaa taas nettieksistenssini uuteen valoon. Perusperiaatteenani kirjoitan ja esiinnyn omalla nimelläni ja naamallani, joten antaahan se haastetta, kun kuitenkin työskentelee perusopetuksen yläluokkien opettajana.

Joka tapauksessa hieman mietityttää, tuleeko tulevan vuoden aikana eteen tilanteita (hyviä tai huonoja), jotka aiheutuvat esimerkiksi bloggaamisestani. Yksinkertaisimmillaan voisin kuvitella skenaarion, missä kirjoitan jostain yhteiskunnallisesta aiheesta ja tunnilla joku oppilas ottaa asian esille. Tai mainitsee vaikka avoimuudesta tähän kirjoitukseen perustuen. Voi olla, että peilille tulee vielä käyttöä.

lauantai 28. helmikuuta 2009

Virtuaaliminä ja nettipuhelut

Nettiin kirjoittaminen on taitolaji, jossa saa tasapainoilla monella eri akselilla. Egoistisesti täytyy miettiä, miten kirjoittaa, jotta tätä rävellystä joku jaksaisi lukeakin. Toisaalta pitää miettiä tarkkaan, mitä kirjoittaa. Kerran netissä, aina netissä -periaatteen mukaisesti pitäisi pystyä ajattelemaan jokaisen kirjoituksen myöhemmät vaikutukset - varsinkin jos kirjoittaa omalla nimellään. Vähemmästäkin saa päänsäryn.

Yksi hyvä puoli vilkkaassa nettinäkyvyydessä joka tapauksessa on. Jos joku googlettaa nimelläni, on suurin osa tuloksista omia tuotoksiani. Toisin sanoen saan ahkeralla kirjoittelulla jalansijaa siihen, miten minä näyn netissä. Hallitsen siis jollain tapaa julkisuuskuvaani internetissä. Tai ainakin yritän. Googlen ja muiden hakukoneiden tuloksissa on turhankin suuri riski tulla löydetyksi epämääräisen aineiston perusteella jos kielialue on pieni ja nimi harvinainen. Kokeilkaapa vain.

Kiitos Googlen välimuistin, aikaisempien vuosien epämääräisyyksiä on löydettävissä ehkä ties kuinka pitkän ajan päästä. Tämä ei ehkä ole hyvä asia.

Oma lajinsa onkin sitten Facebook-elämä. Täytyy myöntää, että Naamakirjasta (tai Lärvigalleriasta - rakkaalla lapsella on monta nimeä) on tullut minulle pieni addiktio. Perustelen sitä kuitenkin sillä, että se on omalla kohdallani osoittautunut ihan oikeasti toimivaksi yhteydenpitovälineeksi. Oikea työkalu oikeaan tarkoitukseen - joidenkin ihmisten kohdalla toimii puhelin parhaiten, toisten kanssa sähköposti. Joidenkin kanssa jokin pikaviestin tai irkki, toisten kanssa Facebook. Tämä on tilanne nyt ja se voi muuttua koska vain.

Yhteydenpidosta puheenollen laajensin tavoitettavuuttani (niin halutessani) uudelle asteelle. Asensin puhelimeeni Talkonaut-ohjelman, eli voin nyt käyttää kännykkääni ilmaisten internetpuhelujen soittamiseen käyttäen Google Talk -protokollaa. Jahka loistavasta Fring-ohjelmasta tulee puhelimessani olevaa Symbian S60 5th edition -käyttöjärjestelmää tukeva versio, syrjäyttää se Talkonautin.

Talkonautin osaamista pikaviestinprotokollista (Google Talk, MSN, Yahoo, AIM and iChat) käytän ainoastaan GTalkia, joten se vastaa vain siihen tarpeeseen. Fringin tukiessa myös Skypeä on se minulle käytännöllisempi (ja Skypen lisäksi tuettuja ovat: MSN Messenger, Google Talk, ICQ, SIP, Twitter, Yahoo!, AIM).

Toisin sanoen, jos minulle on asiaa puhelimitse ja käytettävissä on jompi kumpi internetpuheluohjelma (Skype/Google Talk), niin kannattaa tarkistaa olenko niissä online-tilassa. Minut löytää molemmista tunnuksella tarmo.thorstrom.

Pienen testauksen jälkeen Google Talk toimi sekä wlan- että 3G-verkon ylitse mainiosti, joten jos aktiivista käyttöä tulee niin sitä kautta ne jo hieman kompensoivat kiinteähintaisesta datapaketista aiheutuvia kuluja.

Puhelimestani (Nokia 5800) vielä sen verran, että edellä mainittujen asioiden lisäksi se on käytössä aktiivisesti mm. irkkaamiseen. Vaikka uusia sovelluksia ja yhteydenpitotapoja tulee koko ajan lisää, on vanha kunnon IRC edelleen äärimmäisen näppärä, varsinkin kun käyttää irc-asiakasohjelmien kuningasta Irssiä ja ohjelma pyörii palvelimella 24/7 kiitos screenin.

sunnuntai 19. lokakuuta 2008

Naamakirja

Taannoisessa Pedagogisia verkkoja kokemassa -seminaarissa liityin sitten takaisin Naamakirjaan. Syy oli yksinkertainen ja kiusallinen: seminaarin keskustelu ja yhteydenpito käytiin lähestulkoon yksinomaan Naamakirjan kautta, joten ollakseni siinä mukana, oli minun joko liityttävä tai yritettävä toimia ystävän profiilin kautta. Kolmas vaihtoehto olisi ollut ulkopuolisena pysyminen.

No, tehty mikä tehty. Nyt olen tutkiskellut, onko Naamakirjasta sitten oikein mihinkään. Olen kuitenkin päättänyt antaa Naamakirjalle tilaisuuden näyttää, taipuuko se mihinkään hyödylliseen. Toistaiseksi ainoa hyödyllisyys on ollut se, että jotkut tuttavani ovat helpommin tavoitettavissa Naamakirjan kautta kuin sähköpostilla, mikä tuntuu hämmentävältä.

Joka tapauksessa sosiaalisen median alalla toimiva yritys Gemilo bloggaa alansa asioista ansiokkaasti. Suhteellisen tuoreessa kirjoituksessa tuodaan hyvin esille haasteita, joita Internet-tutkijat nostivat AOIR-konferenssissa esille. Ne liittyvät Facebookiin ja sen nykyiseen käyttöliittymään. Muutamia poimintoja:

Käyttäjällä tulisi olla mahdollisuus pitää useita profiileja samassa palvelussa (musiikifani - yliopisto-opettaja - perhetuttu - party animal = yksi ja sama ihminen, mutta useita viiteryhmiä, joissa näyttää identiteetistään eri puolia IRL).
Edellä oleva on ehkä yksi Naamakirjan suurimmista ongelmista. Ihmisethän puhuvat eri yhteyksissä eri lailla. Kun perheellinen Teppo Tavallinen soittaa työyhteisönsä jäsenille, on puhe todennäköisesti hyvin erilaista kuin Tepon soittaessa puolisolleen. Lapsillensa ja omille vanhemmilleen Tepolla on myös eri "sosiaalinen minänsä". Samoin asioidessaan verovirastossa, lähikaupassa ja keilahallissa.

Sehän on selviö, että eri tilanteissa ihminen antaa itsestään erilaisen kuvan ja toimii tilanteen mukaan. Sitä sanotaan tilannetajuksi. Ja tämä tilannetajuisuus puuttuu Naamakirjasta nykyisellään. Jos kirjoittelet juhlista jotain vähemmän korrektia niin kappas, se sama teksti on kuitenkin kaikkien kavereiden luettavissa, olivat ne kaverit sitten työkontakteja, lapsuudenystäviä tai sukulaisia.

Naamakirjan suuri ongelma on siinä, että kavereita ei voi jaotella viiteryhmien mukaan eikä siten voi päättää, mitä millekin viiteryhmälle näytetään. Mustavalkoisesti sitä joko on kaveri tai ei ole.

Kerran jaettua sisältöä ei saa verkosta enää takaisin. Se on jo jollakulla tallessa, kopioituna.
Tämähän on koko Internetin ilo ja suru. Tämän opettaminen lapsille ja nuorille sekä nettilukutaidottomille aikuisille on yksi suurimmista haasteista.

Syvempää analyysiä voitte tehdä itse. Varsinkin jos käytätte Naamakirjaa, niin lukekaa ehdottomasti Katri Lietsalan referoimat tutkijoiden ajatukset Facebookista. Mielelläni kuulisin kommenttia myös niistä, joko tänne tai Gemilon blogiin kirjoitettuna.