Sosiaalisen median palveluiden käyttöehdot opetuksessa

Opetuksessa käytettyjä internetpalveluita ja niiden käyttöehtoihin liittyviä kysymyksiä on selkeästi listattu Opetushallituksen nettisivuille taulukkomuotoon. Käykääpä vilkaisemassa Sosiaalisen median palveluiden käyttöehdot opetuksessa.

Maanittelen mairittelevalla tekohymyllä

Päivän sitaatti:

se varsinainen opetustyö jää koko ajan vähemmälle

kun valvovan isoveljen osuus kasvaa entisestään

uljaassa uudessa peruskoulussa

Nimimerkki Koulukinkku Suomenkuvalehti.fi:n blogissa Järki ja tunteet

Koulutuksen tuotteistamisesta

Päivän sitaatti:

"Koulun voi myydä, mutta oppimista ei."

Ystävä Facebookissa viitaten HS:n uutiseen EVA:n ideasta tehdä suomalaisesta koulusta vientituote.



Asiaan liittyen vinkkaan lukemaan Olli Vesterisen kirjoituksen Koulutusko uus nokia?

Lyseon loppu

On hieman ristiriitaiset tunteet. Viikko sitten kaupunginhallitus päätti esittää valtuustolle nykyisen työpaikkani, Rauman Lyseon peruskoulun lopettamista. Tuo päätös oli jo sinettiä vaille valmis lakkauttamispäätös, eikä kenellekään varmasti tullut yllätyksenä, kun valtuusto tänään päätti äänin 42-9 lyödä lapun perinteikkään koulun luukulle.

Päätös ei minun työllistymistäni koske. Olen määraikaisena viransijaisena, enkä todellakaan tiedä elämästäni mitään varmaa kuin ensi kevään verran. Vaan kyllä tuo lakkauttamispäätös silti surettaa. Näin äkkiseltään muutamia ajatuksiani päätöksestä:

• Päätöksen myötä perustetaan kaksi yhtenäiskoulua: normaalikoulu ja Nanu laajennetaan kattamaan myös yläluokat. Nanu vaatii täydellisen peruskorjauksen ja normaalikoulu todennäköisesti jonkinlaisen lisärakennuksen. Näistä en ole nähnyt mitään suunnitelmia. En edes aikatauluista. Enkä usko, että taloudellisesti nuo muutokset oikeasti tuovat kokonaisuuteen säästöjä.
  
• Yhtäaikaisesti kahden yhtenäiskoulun perustaminen ei voi käydä kivuttomasti. Eikö olisi ollut järkevämpää ensin perustaa yksi ja vasta kunnon kokemusten jälkeen perustellen pistää toinenkin pystyyn, jos kouluverkkorakenne sitä tukee pedagogisten perusteiden ohella?
• Lyseon kanssa samoissa tiloissa toimii kansalaisopisto, jonka vuoksi kiinteistö on ollut harvinaisen tehokkaassa ja siten myös kustannustehokkaassa käytössä. Vastaavanlainen konsepti olisi jatkossakin ollut edullinen, jos kerran säästöjä halutaan.
• Eli kansalaisopiston toiminta on tässä aika tolkuttoman ison kysymysmerkin edessä. Eipä paljoa Opetusministeriön laatupalkinto vaikuta päättäjien mieliin. Kansalaisopistoa kohdellaan sanalla sanoen välinpitämättömästi.
  
• Päätöksellä menetetään isokokoinen keskustassa sijaitseva yläkoulu, joka on saanut nauttia välittömässä läheisyydessä olevista liikunta- ja kulttuuripalveluista. Esimerkiksi kirjastoon pääsee ylittämällä yhden kadun. Näillä on ollut oma arvonsa opetuksessa.

Vaikka tätä ei voi ottaa lyseon säilyttämisen perusteeksi, niin on pakko kyllä mainita lakkauttamisen muutama sivuvaikutus:

1. Kiinteistön lopullinen kohtalo on avoin kysymysmerkki. Se joko puretaan tai saneerataan uuteen käyttöön. Joka tapauksessa mielikuvissa siintelee purku yhdellä jos toisella. Kun oppilaat ymmärtävät, että seinät ympärillänsä puretaan, ei se voi olla vaikuttamatta käyttäytymiseen. Ennustan, että yleinen piittaamattomuus ja tahallinen vahingonteko tulee lisääntymään sitä mukaa, kun loppu lähestyy.
2. Päteviä opettajia tulee katoamaan ennen lakkauttamista. Määräaikaisessa suhteessa olevat etsivät äkkiä uusia töitä, ennen kuin laiva uppoaa alta. Siinäpä haaste opetuksen laadulle.
3. Opettajien sairaspoissaolot lisääntyvät. Tähän soppaan liittyy monta mutkaa, joita en tässä erittele (kun en kaikkia kiemuroita edes tunne), mutta se vaikuttaa varmasti ihmisten työssä jaksamiseen ja työhyvinvointiin.

Tämmöisiä ajatuksia näin saunan jälkeen. Enemmänkin varmaan olisi sanottavaa, jos oikein istuisi alas ja miettisi tarkemmin.

Jos tätä lukiessasi olet puolesta tai vastaan, keksit hyviä argumentteja vaikka molempiin suuntiin, niin saa kommentoida. Mutta niin tehdessäsi muista hyvät tavat. Arvostan kovasti myös omalla nimellä tehtävää kommentointia, vaikka kyllä nimettömänäkin saa niin tehdä.

Lisäys (paria minuuttia muun tekstin julkaisemisen jälkeen):

Täydellisessä maailmassa nyt lakkautettavan koulun kiinteistö joko remontoitaisiin kokonaan tai sitten purettaisiin ja tilalle rakennettaisiin uusi rakennus. Tarkentaen: uusi, nykyaikaisen opetuksen ja oppimisen huomioiva oppimisympäristö.

Ihmisten kertomaa

Edellisen kirjoituksen jälkeen olen saanut lisää yhteydenottoja Tositarina: Burnout -dokumentista. Viestejä on tullut nykyisten tuttujen lisäksi entisiltä koulu- ja opiskelukavereilta, tutuilta ja tuntemattomilta opettajilta sekä sukulaisilta. Pari paikkakuntalaista opettajaa ja opiskelukaveria on jakanut omia työuupumisen kokemuksiansa kasvotusten kahden kesken, mikä on tuntunut suurelta luottamuksenosoitukselta.

Palaute on ollut positiivista ja kannustavaa. Kaikkia yhdistää yksi sisältö: kiitos rohkeudesta puhua julkisesti arasta asiasta. Yhteydenotoissa ihmiset - tutut ja tuntemattomat - ovat kertoneet omia uupumisen kokemuksiansa. Alla muutamia poimintoja saamistani viesteistä:

Mulle tuli itseasiassa aika tarkalleen omat muistot mieleen ajalta ennen valmistumista. Se oli lyhyt pätkä sijaisuutta, vaan 3kk mutta hankala luokka, gradun teko yhtä aikaa ja kova tarve näyttää omille vanhoille opeille (reksi mm. mun vanha musaope jne.) että on sitä opittu vuosien varrella vaikka mitä ja hommat hoituu.. Onneks se oli sitte niin äkkiä ohi, että ehdin vaan ihmetellä omaa itseäni ja ajatuksiani ja sitä olotilaa...

* * *

Itse tasapainoilen samojen juttujen kanssa ja oli helpottavaa nähdä, että en ehkä ole yksin.

* * *

Tarinasi kosketti kun tässä omaa arkea pyörittää omien oppilaitten kanssa. että kiitos rohkeudestasi, se varmasti tavoitti monta jotka eivät muuten uskaltaisi edes ajatella koko väsymistä.

* * *

Hienoa, että uskallat puhua vaikeasta ja vakavasta aiheesta, jonka kanssa varmasti moni opettaja kamppailee!!

* * *

Olen toiminut tänä vuonna 20 vuotta opettajana [...] itselläni on vieläkin samantyyppisiä tunteita opettamista kohtaan kuin sinulla, vaikka työvuosia on jo takana aika monta.

* * *

Juuri tänään juttelin 58v miesopen kanssa, ja hän sanoi koko uransa ajan pohtineeensa noita asioita,ja nyt esimerkiksi kärsiii unettomuudesta, joka hänen mielestään johtuu työstressistä.

Yksi yhteydenotto kuitenkin erosi hieman muista. Isoäitini antoi kiittävää palautetta myös sujuvasta ja kauniista suomen kielen käytöstä dokumentissa. Menin kehuista lähes sanattomaksi.

Totta on, että rohkeutta asia vaati. Sitä keräsin tovin, ennen kuin tein päätöksen. Kameran eteen astumiseen minulla oli kolme syytä:

1. Kertoa omia kokemuksiani ja siten toimia vertaistukena niille, jotka nyt käyvät läpi tai ovat joskus käyneet vastaavaa. Uskon, että oloani olisi helpottanut, jos olisin itse nähnyt tämän dokumentin huhtikuussa 2007. Olisin ehkä paremmin ymmärtänyt tilani, syyttänyt vähemmän itseäni ja pyytänyt ammattiapua aikaisemmin.
2. Nuorten (työ)uupuminen on yleistä, eikä vain opetusalalla, eikä oikeastaan vain nuorten keskuudessa. Siteeraan tässä erästä entistä koulukaveria, joka tiivisti asian hyvin: Nuorten aikuisten uupuminen on sellainen asia, josta vaietaan ihan liikaa ja kuitataan jonain perkuleen asennevammana. Jos aiheesta ei keskustella, ei sen olemassaoloa välttämättä tunnusteta, vaikka kyseessä on vakava ja todellinen ongelma.
   
3. Jatkaa asian käsittelyä henkilökohtaisella tasolla.

Viimeiseen kohtaan voisin lisätä yhden edun, mitä tästä ainakin koitui. Pian sijaisuuden jälkeen asiat olivat kovin pinnalla tunnetasolla, enkä niistä halunnut puhua. Välttelin inhottavaa aihetta ja jätin kertomatta, miten vuosi todellisuudessa meni. Käytännössä tämä johti siihen, että monille jäi mielikuva ihan hyvin sujuneesta vuodesta opettajana. Dokumentin kautta sain enemmän ja vähemmän kivuttomasti oikaistua asian laidan tuttavilleni. Totuus vapauttaa, sanotaan. Se pitää paikkansa, sillä oloni on ollut paljon vapautuneempi nyt viime tiistain jälkeen. En ole varsinaisesti salaillut työuupumustani, mutta en myöskään ole aktiivisesti oikaissut käsityksiä.

Voin vain kiittää tästä kaikesta ohjaaja Iris Olssonia, jonka ansiosta vaikeasta asiasta syntyi hyvin rakennettu tarina. Voin vain kuvitella, miten vaikeaa on ollut koota haastatteluaineistosta eheää kokonaisuutta.

Nyt kun savu alkaa hälvetä ja pöly laskeutua, riittänee asian käsittelyä myös blogissa. Ainakin toistaiseksi.

Selvitykset ja miten niitä luetaan

Opetusministeriön tuore selvitys kertoo, että 82 prosenttia koulutuksen järjestäjistä pienensi ryhmäkokoja lisärahoituksella. Suurta mediaseksikkyyttä nauttinut 16 miljoonan euron lisärahoitus perusopetuksen ryhmäkokojen pienentämiseksi kuulostaa kuitenkin pikkusummalta, kun lukua miettii tarkemmin. Selvityksessähän kävi vain ilmi, miten rahat oli kohdennettu eikä niinkään se, mitä sillä saatiin aikaan tai ei saatu aikaan.

Tehdäänpä pientä matematiikkaa. Lisärahaa tuli 16 miljoonaa euroa. Tilastokeskuksen mukaan vuonna 2008 oli toiminnassa 3174 peruskoulua, joiden opetuksessa oli yhteensä 561100 oppilasta.

Edelleen vuonna 2008 koko maan opetusryhmien koon keskiarvo oli 19,57, joten siitä saadaan laskettua, että opetusryhmiä on tilastollisesti noin 28671 kappaletta. Näin ollen rahaa per opetusryhmä tuli suunnilleen 558 euroa. Huomatkaa, että tuo keskiarvollinen summa on ministeriön lisätuki yhtä ryhmää kohden koko vuoden ajalle. Eikä ole näyttöä siitä, että tuota rahaa olisi tulossa jatkossa uudestaan määrällisestä korotuksesta puhumattakaan.

Kuten selvitys kertoi, 82 prosenttia koulutuksen järjestäjistä pienensi ryhmäkokoja tuolla huikealla lisärahoituksella. Jos oletetaan, että rahat olisi kohdennettu lisätuntien järjestämiseen, jotka hoidettaisiin tuntiopetuksena, niin mietitäänpä paljonko suunnilleen tuolla 588 eurolla lisäopetusta saa. 

Tässä vaiheessa moni opetusalan palkkausta tunteva tajuaa, että on hyvin vaihtelevaa, miten tuo lisäopetus järjestetään. Hoidetaanko se virassa olevien opettajien ylitunteina vai järjestetäänkö erillisellä tuntiopettajalla, vaikuttaa kustannuksiin. Mikä oppiaine on kyseessä ja opetetaanko ylä- vai alakoulussa, ovat myös yhtälön tärkeitä osia. Eri asia on myös se, paljonko lisäopetuksen hoitava opettaja saa palkkaa ja miten paljon tämä lisäopetus maksaa opetuksen järjestäjälle. Ymmärrettävästi tämä jälkimmäisin lukema on laskuissani se tärkein.

Koska olen jo aikaisemminkin pelannut keskiarvoilla ja tarkan summan laskeminen muutenkin olisi mahdotonta, oletetaan että yksi lisätunti maksaa opetuksen järjestäjälle työntekijämaksut huomioiden 35 euroa per tunti. Koska yhtä opetusryhmää kohden tuli lisärahaa 558 euroa, saa tuolla summalla yhteensä 16 tuntia lisää opetusta - koko vuoden aikana. Vuoden aikana on noin 36 kouluviikkoa, joten viikkoa kohden tulisi lisää opetusta yhdelle opetusryhmälle 0,44 tuntia eli 27 minuuttia. Huikeaa.

Ettei menisi kokonaan omaksi spekulaatiokseni, otetaan mukaan muutamia ministeriön selvityksen lukuja. Tästä lisärahasta 69,4 prosenttia koulutuksen järjestäjistä käytti rahoituksen kokonaan opetusryhmien pienentämiseen. Osittain rahat käytti 12,7 prosenttia ja - sokerina pohjalla - peräti 17,9 prosenttia ei käyttänyt ministeriön opetusryhmien pienentämiseen tarkoitettua rahaa lainkaan tarkoitukseensa. Loistavaa.

Ne jotka rahaa käyttivät, saattoivat kohdentaa sen usealla eri tapaa. Koko maan koulutuksenjärjestäjistä 30,2 prosenttia lisäsi yleisopetuksen ryhmien määrää, 35,4 prosenttia lisäsi jakotunteja, 11,9 prosenttia lisäsi erityisopetuksen tunteja ja kategoriaan "muu" meni 22,5 prosenttia.

Näiden lukujen valossa ei mielestäni voida päätyä kuin yhteen lopputulokseen: lisärahoituksen vaikutukset olivat marginaaliset, suorastaan olemattomat. Toki lisärahoitus oli oikeansuuntaista, varmaan koko elinikäni aikana ensimmäinen kerta kun tällaista tapahtuu, mutta tuo 16 miljoonaa euroa oli ikävä kyllä vain pieni pisara opetuksen suuressa valtameressä.

Kyynikko minussa sanoo, että tuolla 16 miljoonalla kiillotettiin vain poliitikkojen keulakuvia. Voivat ainakin nyt sanoa, että jotain on tehty. Nollatoimenpiteitä, sanon minä. Pah!

Ei mitään henkilökohtaista

Tuli tunnilla puhetta eri sosiaalisen median palveluista yhden oppilasryhmän kanssa, ja kerroin kyllä löytyväni Facebookista, mutta kategorisesti kuitenkin hylkään oppilaitteni kaveripyynnöt.

Tämä siksi, että työminä on työminä ja henkilökohtaisen elämäni pidän siitä erillään. Asiassa ei ole mitään henkilökohtaista. Se vaan nyt on noin kaikkein järkevintä. 

Ei se kuitenkaan tarkoita, ettenkö tekisi työtä omana itsenäni, täydellä persoonallani. Töissä on sama Tarmo kuin kotonakin, mutta vapaa-ajan Tarmo ei liity siihen, mitä Tarmo tekee töissä⁽¹⁾. Vaikka väkisinkin työnkuva muokkaa ulosantia, en pystyisi vetämään jotain roolia, vaan aika pian pinnalle pulpahtaa oma itseni.

En pystyisi edes tekemään tätä työtä, jos en saisi olla oma itseni kaikkine ominaisuuksineni, niin vikoineni kuin vahvuuksineni.

⁽¹⁾ Tai no, kirjallisuuden harrastaminen vapaa-ajalla nyt oikeastaan liittyy, mutta meneepä hiuksien halkomiseksi. Lisäksi viimeisellä tunnilla tänään tuli puheeksi, kuinka saan toisinaan harmaita hiuksia possessiivisuffiksin väärinkäytöstä sekä englannista suomeen tarttuvasta sinä-passiivista. Ellen ihan väärin tulkinnut, oppilaani katsoivat minua kuin vähän vinksahtanutta. No, en minä normaali väittänyt olevanikaan :D

Nettieksistenssi ja minä muualla

Olen samasta aiheesta kirjoittanut jotain jo aikaisemminkin, mutta nyt uuden tiedon valossa jatkan aihetta tai ainakin muiden ajatuksien referoimista. Nimittäin nettikäyttäytyminen ja toiminta muualla yhteiskunnassa. Pitkään on varoiteltu, että varomaton käyttäytyminen netissä saattaa myöhemmin estää esimerkiksi työpaikan saamisen. Hyvin perustelluista syistä olen edelleenkin (tällä hetkellä siis) tuota mieltä. Mutta tulevaa ajatellen ehkei olekaan syytä vaipua synkkyyteen, sillä Risto Linturi esittää vastakkaisen väitteen:

Oma kokemukseni on, että kykenen luottamaan paljon paremmin Facebookissa kerrottuun asiaan, joka näkyy työtovereille, sukulaisille ja harrastekavereille kuin sähköpostiin, joka on lähetetty vain minulle. Nuorison toimintamallissa jokainen näyttäytyy sellaisena kuin on tai ainakin samana kaikille. Me viisikymppiset pidämme kiinni halustamme esiintyä yhdessä roolissa työkavereille, toisessa harrastekavereille ja kolmannessa roolissa sukulaisille ja perheelle.

Niinpä niin. Ajat muuttuvat ja ihmiset sen mukana.

Ai miksikö tästä jaksan jauhaa? Ei sillä, että netissä olisi oikeastaan mitään tekoani, mikä ei kestäisi päivänvaloa, vaan siksi, että ylipäätänsä ajatus kaiken toiminnan taltioitumisesta lähes ikuisiksi ajoisi ei tunnu hyvältä. Ajatus kahvipöytäkeskustelujen ja Facebookin statuspäivityksistä on mielestäni huono, koska kahvipöytäkeskusteluista ei jää "pitävää todistetta". Sähköisestä viestinnästä jää aina jälki.

Edellä mainitusta huolimatta olen loppujen lopuksi sitä mieltä, että kyllä netissä uskaltaa ja itse uskallan aika vapaasti ilmaista ajatuksiani niin kauan kuin ne noudattavat Suomen lakia ja hyviä tapoja. Meillä on onneksi olemassa sanan- ja mielipiteenvapaus ja niitä tulee käyttää, mutta huolella ja hyvällä maulla. Voin esittää kärjekästäkin kritiikkiä, mutta perustellusti. Sananvapaus on itseisarvo, muttei itsestäänselvyys, siksi sitä pitää vaalia ja arvostaa.

Kirjoituksensa kommentteihin vastatessa Linturi nostaa esille sangen merkittävän huomion, joka on tullut esille monissa muissakin kuin sosiaalisen median tapauksissa:

Mitä suurempi ero on julkisen normiston ja yksityisyyden suojassa tehdyn arjen välillä, sitä suurempi on myös vaatimus yksityisyyden suojan ylläpitoon. [...] Suurempi läpinäkyvyys johtaa sallivampiin julkisiin normeihin. Heikko läpinäkyvyys johtaa kaksinaismoraaliin ja kaikkiin sen haittoihin.

Asiaan liittyen muuten varsin hyvä kirjoitus.

Loppukaneettina vielä sellainen seikka, että sain lähes koko ensi lukuvuodeksi opettajan sijaisuuden, joka asettaa taas nettieksistenssini uuteen valoon. Perusperiaatteenani kirjoitan ja esiinnyn omalla nimelläni ja naamallani, joten antaahan se haastetta, kun kuitenkin työskentelee perusopetuksen yläluokkien opettajana.

Joka tapauksessa hieman mietityttää, tuleeko tulevan vuoden aikana eteen tilanteita (hyviä tai huonoja), jotka aiheutuvat esimerkiksi bloggaamisestani. Yksinkertaisimmillaan voisin kuvitella skenaarion, missä kirjoitan jostain yhteiskunnallisesta aiheesta ja tunnilla joku oppilas ottaa asian esille. Tai mainitsee vaikka avoimuudesta tähän kirjoitukseen perustuen. Voi olla, että peilille tulee vielä käyttöä.

Pitkästä aikaa

Kahden viimeisimmän sarjakuvablogipäivityksen välillä on aikaa lähes neljä kuukautta. Eihän se ahkera päivittäminen ole itsetarkoitus, vaan parempi olla tekemättä mitään jos ei ole jotain lähes järjellistä sanottavaa. Mutta tuo neljä kuukautta on kuitenkin jo laittoman pitkä aika päivitysten välillä. Joskohan sitä kesällä sitten ehtisi päivitellä hieman tiheämmässä tahdissa...?

Lue uusin Dork side of the force. Aihe on minä opettajana.

Polttoväli ja syvyysvaikutelma, osa 2

Muutama päivä sitten bloggasin hienosta ideastani havainnollistaa polttovälin vaikutusta syvyysvaikutelmaan. Koska aikaisemmin piirtämäni kaavio oli vain asian tekninen havainnollistaja, tässä vielä oheen käytännön tasolla havainnollistavat kuvat.

Kuvapareista aina alempi on ottamani kuva ja suoraan sen yläpuolella näkyy, mikä on minun (=nahkatakkinen mies) ja kohteen välinen etäisyys. Kuvassa lukee vielä objektiivin polttoväli, millä olen ottanut kuvan kohteesta, eli parrakkaasta ystävävästäni. Kuvapareja on neljä, eli neljän eri polttovälin vaikutus syvyysvaikutelmaan. Kuten jokainen näkökykyinen saattaa havaita, polttovälin kasvattaminen tuntuu "lähentävän" taustaa.

Tähän väliin muuten vielä huomionarvoinen seikka, mikä on oleellinen osa tätä valokuvauksen opetusta: kuvauskohde on pysynyt koko ajan paikallaan. Ainoastaan kuvaaja (=allekirjoittanut) on liikkunut kohteesta kauemmaksi sitä mukaa kun olen kasvattanut polttoväliä (eli kansanomaisemmin zoomannut lähemmäksi).

Lopuksi mainittakoon, että hion tätä tekstiä vielä kun ehdin... Tässä muodossaan se ei vielä ole kovin tyhjentävä. Joka tapauksessa, koska kuvat eivät mahdu blogin teeman vuoksi kokonaan ruutuun, klikkaa niitä niin näet ne kokonaisina.

Opettamisesta

Viime viikonloppuna pitämäni valokuvakurssin jälkeen rupesin taas pohtimaan opettajuuttani. Tarkennettuna juuri valokuvauksen opettamista. Opettamisessahan perusasetelma on, että opettaja osaa itse asian, substanssin: teknisten töiden opettaja osaa itse sorvata ja juottaa, kuvataiteen opettaja taitaa erilaiset tekniikat visuaaliseen ilmaisuun ja niin edelleen. Kun verrataan taitoaineita tietopohjaisiin, niin tämä osaaminen mielestäni korostuu taitoaineissa.

Tietoaineissa opettaminen on luonteeltaan erilaista, eikä opettajan oma osaaminen välttämättä tule niin vahvasti esille. Se, että tietää paljon historiasta ja ymmärtää monimutkaisia historiallisia tapahtumaketjuja, ei näy niinkään päälle päin opetuksessa.

Joskus joku kysyy kurssilla, olenko opiskellut valokuvausta ja teenkö tätä ammatikseni. Siihen voisin ehkä vastata, että opetusammatiksi kyllä. Mutta kuva itsestäni valokuvaajana ei ole kovin erikoinen. Toki osaan kuvata keskimääräistä kaduntallaajaa monipuolisemmin, mutta minulla ei varsinaisesti ole erityistä talenttia valokuvaukselle.

Osaamiseni on pitkän itseopiskelun ja harjoituksen tuotosta. Raakaa työtä. Tähän pisteeseen päästäkseni olen kuluttanut (hyvässä mielessä) tuhottomasti aikaa tehden erilaisia valokuvauskokeiluita ja kirjallisuuteen tutustuen. Jos tuon ajan saisi laskettua, en tiedä olisiko se kovin mairittelevaa osaamiseeni verrattuna.

Sen sijaan väitän, että olen valokuvauksenopettajana huomattavasti parempi kuin itse valokuvaajana. Jutun niksihän on siinä, että pystyn opettamaan olennaiset asiat kameran asetuksista, ympäröivän tilan ja kuvakerronnan kannalta, vaikken itse olisikaan in action niin hyvä. Vai mitenkäs se vanha sananlasku menikään...

Ne, jotka osaavat, tekevät. Ne, jotka eivät osaa, opettavat.

Joka tapauksessa tärkeää lienee se, että nautin silti valokuvaamisesta. Yhtä tärkeää opettamisen kannalta on se, että nautin myös sen opettamisesta. Pienellä lisäyksellä: aikuisopettamisesta. Lapsillehan en ole valokuvausta koskaan opettanut ja jos niin kävisi, olisi se luultavasti luonteeltaan aivan erilaista, enkä näin etukäteen tiedä, miten sen kokisin tai kuinka siinä onnistuisin.

Valokuvauksen opettamisessa pätee oman motivaation kannalta moni sama asia kuin opettamisessa yleensä: kun näkee opiskelijoiden oppivan ja ilmaisevan iloaan siitä, tuntee henkisen palkkakuitin juuri saapuneen sieluun. Aikuisten kanssa painotus on kuitenkin juuri taidon opettamisessa ja pelkään, että jos päädyn ammatikseni luokanopettajaksi, olen liian tieto- ja taitopainotteinen. 

Sijaisuudet ovat opettaneet minulle sen, että työ perusopetuksessa on pitkälti kasvattamista. Toki eri oppiaineilla on oma tarkoituksensa jo pelkästään elämässä pärjäämisen kannalta, mutta kaikissa niissä on suuri kasvatustehtävä. Joskus kasvatustehtävän laajuus ja vastuullisuus rehellisesti sanottuna pelottaa minua. Ammatillinen itsetunto ja -luottamus eivät aina ole kohdillaan, joten virhearvioitakin sattuu.

Kuitenkin yksi asia minua perusopetuksessa kiehtoo aivan erityisesti: käsitöiden opettaminen ja juurikin tekstiilipuoli. Kasvattamista käsityö -nimisen oppiaineen kautta näet. Jälkiteollisessa yhteiskunnassa käsityöosaaminen ei ole yksilön tai yhteisön taloudellisen toimeentulon kannalta kovinkaan merkittävää, mutta yksilön henkisen kasvun ja hyvinvoinnin kannalta se voi olla hyvinkin merkittävää.

Opettaminen on kuin jännittävän kirjan lukeminen - koskaan ei tiedä, mitä vastaan tulee.

Houkutteleva ilmoitus

Jollain on ollut huumorintaju kohdallaan kun on tehnyt ilmoitusta tk-opettajan sijaisuutta varten. Kuva opiskelijakahviosta Rauman opettajankoulutuslaitoksella.

Vinkki: Klikkaa kuvaa saadaksesi sen isommaksi.

Nurkat tutuksi

Kaikenlaisia opetushommia ympäri kaupunkia tehdessä ainakin opetuskiinteistöt tulevat tutuksi. Viime syksynä, kun pidin kaupungin kasiluokkalaisille sarjakuvavinkkausta, tuli paikalliset yläkoulut koluttua läpi. Kansalaisopisto nyt tietenkin on jo pitkältä ajalta tuttu, mutta opiston hommien myötä tuli tänään Rauman lukion tilat paremmin tutuksi, sillä tuorein digikuvauksen perusteet on lukion tiloissa. Alakouluja en sitten ole kolunnut kuin pari läpi, mutta eiköhän nekin jossain vaiheessa tule vastaan jollain tapaa.

Huhtikuussa ketju lisääntyy kuitenkin sen verran, että teen lyhyen pätkän paikallisen aikuiskoulutuskeskuksen hommissa. Tästä Vanhan Rauman toimipisteestä tuli tiloihin tutustuessa ilmi sellainenkin kuriositeetti, että siellä on ennen toiminut mm. kiinalainen ravintola. Opetusluokkani on entinen ruokasali :)

Pödkäästiä

Heh, enpä minä näin joululomalla toimettomana malta olla. Teinpä pitkästä aikaa uuden jakson podcastiini Opinmutkia. Aiheena TVT ja koulut. Käykääpä kuuntelemassa. Kokeilin siinä samalla lisätä puheen taustalle hieman musiikkia elävöittämään monotonista ääntäni. Olisi mukava saada kommenttia, miten se toimii siinä, vai toimiiko ollenkaan.

POP-ohjelma

Opetusministeri Sari Sarkomaa lupaa laittaa perusopetuksen kuntoon Perusopetus paremmaksi eli POP-ohjelmalla.

Tavoite on hyvä, sillä laadun yksi kriteeri on riittävän pienet ryhmät. Mutta jotenkin en usko ohjelman vaikutuksiin, sillä Sarkomaa ei halua lakia ryhmäkoista. Sen sijaan hän luottaa valtion antaman lisärahan olevan riittävän vahva viesti kunnille.

Lisärahaa valtio antaa 16 miljoonaa euroa. Se tekee 28 euroa oppilasta kohden. Eli eipä paljoa mitään. Jos tuolla tuella pitäisi kuntien saada ryhmät pienemmäksi niin huh huh... Voisiko ministeriöön saada jostain tervettä järkeä ja laskutaitoa?

Animaatiokurssi

Opetan kuvataidekasvatuksen perusopintojen vapaasti valittavien opintojen animaatiokurssilla. Alla kurssin sisältö sekä ilmoittautumislomake.

Animaatiokurssi, 1 op
Artikassa la-su 13.-14.12.2008

• 2 x 6h työpajaa
• 14 h omaa työskentelyä
• 1h tuotosten koostaminen, animaatiofestivaali
• (= 27 tuntia työskentelyä)
  

Viikonlopun kestävä animaatiokurssi, jossa opitaan animaation tekemisen perusteet ja tehdään itse lyhytkestoinen animaatio. Kurssin painotus on antaa työkaluja kuvataiteeseen perusopetuksessa. Kurssilla valmistetut animaatiot katsotaan animaatiofestivaalilla ROKL:n Toivo Laurilehto -salissa, joka on avoin kaikille opiskelijoille ja sekä henkilökunnalle.

Kurssilla käytettävät välineet:

• digikamera
• jalusta
• tietokone
• mikrofoni
• legoja, nukkeja, action-figuureja, kartonkia, värikyniä, taululiituja tms.
  

Ennakkotehtävänä opiskelijoiden tulee miettiä jokin lyhyt tarina sekä kerätä legoja, nukkeja tai muita välineitä, joita he ajattelevat käyttävänsä animaation tekemisessä.

Kurssityö tehdään kolmen hengen ryhmissä, joten yhtä ryhmää kohden tarvitaan yksi digikamera ja jalusta. Materiaaleinaan ryhmä käyttää kunkin opiskelijan tuomia legoja, nukkeja yms. tavaraa.

Animaatio koostetaan digikameralla otetuista still-kuvista tietokoneella videoksi JPG to AVI-ohjelmalla (ilmainen), jälkiäänitetään ääniraita (ryhmän jäsenet toimivat samalla myös ääninäyttelijöinä) ja koostetaan ne Windows Movie Maker -ohjelmalla.

Äänittämiseen käy hyvin "tavallinen" mikrofoni, joita löytyy laitokselta mutta myös allekirjoittaneelta sekä todennäköisesti opiskelijoilta itseltään. Esimerkiksi ns. headset-mikrofonit käyvät tarkoitukseen mainiosti. Jokaisella ryhmällä ei tarvitse olla omaa mikrofonia, koska ryhmät saavat kuitenkin tuotoksiaan eri aikaan valmiiksi, joten samoja mikrofoneja voidaan vuorotella. Jälkiäänittämisen ohella opiskelijat oppivat tekemään välttämättömimmät ääniraidan peruseditoinnit.

Oman työn osuus sisältää animaation jatkotyöstämistä.

Suoritus hyväksytty tai hylätty.

Kurssilla käytettävät ohjelmistovalinnat perusteluineen:

JPG to AVI: Olen kokeillut monia still-kuvia videoksi yhdistäviä ohjelmia. Tämä on niistä kaikista yksinkertaisin ja toimivin. Lisäksi ilmaisuus sopii opetuskäyttöön.

Windows Movie Maker: Koska videon koostaminen tehdään Rauman OKL:n tietokoneluokassa, on käytännössä pakko tyytyä Movie Makeriin, koska parempaakaan ei oikein ole tarjolla. Tai jos tarkkoja ollaan, niin Teknikan atk-luokassa on yhdellä koneella Pinnacle ja Adobe Premier, mutta kun monen ryhmän tarvitsee saada homma tehtyä, niin tuo yksi kone ei riitä. Toki muitakin videoeditointiohjelmia saa käyttää, jos joltain opiskelijalta semmoinen löytyy. Videon työstäminen ei ole rajoitettu siis tähän ohjelmaan, vaan tätä käytetään lähtökohtaisesti, jos muuta ei ole käytettävissä. Sitä paitsi Movie Maker on suhteellisen yksinkertainen käyttää vaikka perusopetuksessa - kurssin tavoitteena on antaa valmiita työkaluja animaation opetuskäyttöön perusopetukseen. Joka tapauksessa Movie Makeriin on YouTubessa hyvä ohjeistus (eng).

Audacity: Tätä ei mainittu kurssirungossa, mutta jälkiäänittäminen ja ääniraidan editointi hoidetaan ilmaisella Audacity-ohjelmalla. Saa käyttää muitakin ohjelmia, mutta tämä sopii tarkoitukseen mainiosti.