Tenttikammo

Jos kasvitenttiä ei oteta huomioon, on edellisestä tentistä kulunut aikaa jo muutama vuosi. Voisi jopa sanoa, että hieman jännittää.

Jännitys purkautuu töppäyksinä käytännön asioissa. Vasta pari tuntia ennen tentin alkua tajusin, että tarvitsen varmaan kynän, teroittimen ja pyyhekumin mukaani. Onneksi opiskelijakahviostamme ne sai lainaan.

Sitten joitain hikipisaroita otsalle voi nostaa olettamani odotukset, mitä tentaattori voisi minun kuvitella osaavan. Asia varmasti kuulostaa hölmöltä, mutta kyllä minua hieman risoo se, että asetan itselleni jonkin vaatimuksen sen mukaisesti, mitä luulen tentaattorin osaavan. Sitten jos en osaakaan, niin hävettää.

Mistä tämä sisäinen vaatimustaso sitten nousee? Veikkaisin, että osin siitä, kun olen osallistunut luennoille aktiivisesti omia ajatuksiani esille tuoden ja kysymyksiä esittäen. En siis vain ole ollut läsnä ja tehnyt muistiinpanoja. Hieman pelottaa, jos se vaikka on antanut virheellisen kuvan, että tosiaankin osaan nämä jutut.

Toinen juttu on se, että tunnen suurimman osan laitoksen henkilökunnasta henkilökohtaisesti. Vuodet opiskelija-aktivistina ovat edesauttaneet tuntemaan lehtoreita ihmisinä eikä vain opettajina. Minua risoo, että todistan tentissä tietämättömyyteni ja osaamattomuuteni ihmiselle, jonka tunnen jokseenkin hyvin. Vähemmästäkin sitten hävettää. En siis kehtaisi vastata, ellen varmasti osaa asiaa.

Kolmanneksi pelottaa se, miten osaan jäsentää vastaukset. Siis, minähän en ole kirjoittanut käsin vuosiin oikeastaan mitään. Olen tottunut, suorastaan jo pitkään kasvanut siihen, että voin tietokoneelle aluksi muotoilla hahmotelmana tekstin, sitten pikku hiljaa muokata sitä viilaamalla sanamuotoja, vaihtamalla kappaleiden järjestyksiä ja niin edelleen. Tentissä ainoa mahdollisuus muokata tekstiä on ottaa uusi konsepti ja kirjoittaa teksti uusiksi niiden rakenteellisten muistiinpanojen myötä, joita on ehkä tehnyt.

Sitä paitsi käsin kirjoittaminen on tuskallisen hidasta ja käsialani kamalaa.

Voi räkä. Tenttiin enää reilu tunti...