Opettamisesta

Viime viikonloppuna pitämäni valokuvakurssin jälkeen rupesin taas pohtimaan opettajuuttani. Tarkennettuna juuri valokuvauksen opettamista. Opettamisessahan perusasetelma on, että opettaja osaa itse asian, substanssin: teknisten töiden opettaja osaa itse sorvata ja juottaa, kuvataiteen opettaja taitaa erilaiset tekniikat visuaaliseen ilmaisuun ja niin edelleen. Kun verrataan taitoaineita tietopohjaisiin, niin tämä osaaminen mielestäni korostuu taitoaineissa.

Tietoaineissa opettaminen on luonteeltaan erilaista, eikä opettajan oma osaaminen välttämättä tule niin vahvasti esille. Se, että tietää paljon historiasta ja ymmärtää monimutkaisia historiallisia tapahtumaketjuja, ei näy niinkään päälle päin opetuksessa.

Joskus joku kysyy kurssilla, olenko opiskellut valokuvausta ja teenkö tätä ammatikseni. Siihen voisin ehkä vastata, että opetusammatiksi kyllä. Mutta kuva itsestäni valokuvaajana ei ole kovin erikoinen. Toki osaan kuvata keskimääräistä kaduntallaajaa monipuolisemmin, mutta minulla ei varsinaisesti ole erityistä talenttia valokuvaukselle.

Osaamiseni on pitkän itseopiskelun ja harjoituksen tuotosta. Raakaa työtä. Tähän pisteeseen päästäkseni olen kuluttanut (hyvässä mielessä) tuhottomasti aikaa tehden erilaisia valokuvauskokeiluita ja kirjallisuuteen tutustuen. Jos tuon ajan saisi laskettua, en tiedä olisiko se kovin mairittelevaa osaamiseeni verrattuna.

Sen sijaan väitän, että olen valokuvauksenopettajana huomattavasti parempi kuin itse valokuvaajana. Jutun niksihän on siinä, että pystyn opettamaan olennaiset asiat kameran asetuksista, ympäröivän tilan ja kuvakerronnan kannalta, vaikken itse olisikaan in action niin hyvä. Vai mitenkäs se vanha sananlasku menikään...

Ne, jotka osaavat, tekevät. Ne, jotka eivät osaa, opettavat.

Joka tapauksessa tärkeää lienee se, että nautin silti valokuvaamisesta. Yhtä tärkeää opettamisen kannalta on se, että nautin myös sen opettamisesta. Pienellä lisäyksellä: aikuisopettamisesta. Lapsillehan en ole valokuvausta koskaan opettanut ja jos niin kävisi, olisi se luultavasti luonteeltaan aivan erilaista, enkä näin etukäteen tiedä, miten sen kokisin tai kuinka siinä onnistuisin.

Valokuvauksen opettamisessa pätee oman motivaation kannalta moni sama asia kuin opettamisessa yleensä: kun näkee opiskelijoiden oppivan ja ilmaisevan iloaan siitä, tuntee henkisen palkkakuitin juuri saapuneen sieluun. Aikuisten kanssa painotus on kuitenkin juuri taidon opettamisessa ja pelkään, että jos päädyn ammatikseni luokanopettajaksi, olen liian tieto- ja taitopainotteinen. 

Sijaisuudet ovat opettaneet minulle sen, että työ perusopetuksessa on pitkälti kasvattamista. Toki eri oppiaineilla on oma tarkoituksensa jo pelkästään elämässä pärjäämisen kannalta, mutta kaikissa niissä on suuri kasvatustehtävä. Joskus kasvatustehtävän laajuus ja vastuullisuus rehellisesti sanottuna pelottaa minua. Ammatillinen itsetunto ja -luottamus eivät aina ole kohdillaan, joten virhearvioitakin sattuu.

Kuitenkin yksi asia minua perusopetuksessa kiehtoo aivan erityisesti: käsitöiden opettaminen ja juurikin tekstiilipuoli. Kasvattamista käsityö -nimisen oppiaineen kautta näet. Jälkiteollisessa yhteiskunnassa käsityöosaaminen ei ole yksilön tai yhteisön taloudellisen toimeentulon kannalta kovinkaan merkittävää, mutta yksilön henkisen kasvun ja hyvinvoinnin kannalta se voi olla hyvinkin merkittävää.

Opettaminen on kuin jännittävän kirjan lukeminen - koskaan ei tiedä, mitä vastaan tulee.