Vaan onpa langattomuudessa varjopuolensa. Ylläni on löysät joogahousut ja puhelin huolimattomasti housujen taskussa. Vaihtaessani bussia oli puhelin tippunut taskusta ensimmäisen bussin istuimelle ilman että olin huomannut asiaa. Päästyäni Huittisissa uuteen autoon rupesivat kuulokkeeni soimaan puhelun soittoäänellä. Tuona hetkenä musiikinsoitto oli tauolla, koska tarvitsee kuitenkin kommunikoida kuskin kanssa, ja kuulokkeet roikkuivatkin kaulalla. Kun joku soittaa, soi kuulokkeiden lisäksi myös puhelin. Uudessa bussissa istuessani rupesin ihmettelemään, miten kuulokkeeni voivat soida jos puhelin ei soi. Sitten tajusin kokeilla taskujani. Tyhjäthän ne olivat. Samalla ymmärsin, että puhelimen on pakko olla tippunut edelliseen autoon, joka kohta jatkaisi eri suuntaan ja omakin auto oli juuri starttaamassa.
Kylmä hiki selässäni lähdin juoksemaan kohti edellistä bussiani, joka ei ihan vielä ehtinyt lähteä. Pääsin edelliselle istuinpaikalleni ja siellähän se puhelimeni oli. Kun astuin bussiin loppui puhelun soittoääni, mutta ehdin ovelta kuitenkin helpotuksekseni kuulla, että siellä jossain se on. No, puhelin kouraan ja pikavauhtia takaisin jatkoyhteysautoon, jonne ehdin kirjaimellisesti viime hetkellä.
Omalle paikalleni päästyäni rupesin tekemään kiitollista puhelinsoittoa sille pelastavalle enkelille, joka soitollaan sai minut huomaamaan puhelimen hukkumisen. Onneksi Bluetoothin käyttämä radioaaltotaajuus kantaa ulkoilmassa kohtalaisen hyvin, sillä bussien välillä oli kuitenkin parikymmentä metriä.
Sanonpa vaan, että hetken kävi todella kylmät!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti