Kärsin pseudolääketieteellisestä oireyhtymästä nimeltä tyhjän pulpetin syndrooma. Tajusin juuri, että minulla on opetusryhmälleni enää kolme kahden tunnin opetuskertaa. Sen jälkeen opetus loppuu. Ja takkini on tyhjä. Jännästi sitä aina vain kiintyy oppilaisiinsa, olivat he minkä ikäisiä sitten tahansa. Epäkiitollisinta sijaisuuksissa on se, että kunnon kontaktin saatuansa opetus jo pian loppuu. Minä olen pian kuin tyhjä pulpetti.
3 kommenttia:
Tuttu tunne täälläkin. Henkilökohtaisen kiintymyksen syntymisestä ei kukaan varoittanut opinnoissa.
Vaikka olen nykyisten oppilaitteni kanssa ollut vasta puoli vuotta, on haikeaa jättää ysit viikon päästä. No, tilanne on toki vastavuoroinenkin: seiskat ovat jo lähetelleet kuulemma rehtorille nimettömiä viestejä, että minun on pakko saada opettaa heitä vielä ensi vuonnakin..
Summa summarum: näinä hetkinä omanlaisesta surutyöstä huolimatta sitä tuntee olonsa perin tyytyväiseksi ammatinvalinnasta, vaikkei vielä ammattiin ole valmistunutkaan.
Ihan unohdin lisätä, että mukava kuulla, kuinka hommat sujuvat hienosti siellä jossain :)
Lähetä kommentti