Elämäjulkaiseminen

Muutamien ystävieni aivoihin muodostui täydellinen assosiaatio sanan nörtti ja kasvojeni välille viimeistään siinä vaiheessa, kun olin luovuttamassa verta ja irkkasin samalla. Hämmästelin hämmästystä. Minusta se oli ihan luonnollista kuluttaa aikaa vaikka tsättäämällä ystävien kanssa, kun kerran piti vain maata paikallaan ja toinen käsi oli kuitenkin vapaana. (Huomatkaa kevyt ironian sävy.) Olkoonkin, että vapaa käsi oli vasen ja itse olen oikeakätinen. Vaan hyvin se irssin käyttö edellisellä puhelimellani eli Nokian N73:lla sujui.

Myöhemmin jatkoin samassa nörttiyden hengessä vieläpä blogaten verenluovutuksesta.

Tämän päivän epistolan aiheena on kuitenkin elämäjulkaiseminen. Termi oli minulle vielä viime viikkoihin asti entuudestaan tuntematon, vaikka sen sisältö on ollut arkipäivää jo vuosia. Törmäsin näet jokin aika sitten tutkija Sari Östmanin avoimeen kutsuun osallistua tutkimukseen elämäjulkaisemisesta:

Oletko innokas feisbuukkaaja? Onko Blogilistan suosikeissasi kymmeniä päiväkirjablogeja ja itse kirjoitat vähintään kolmea? Julkaisetko YouTube-pätkiä omasta elämästäsi? Oletko galtsussa, Twitterissä ja Qaikussa?

Vai eikö voisi vähempää kiinnostaa? Ovatko oman elämänsä internet-sankarit sinusta puolivillaisia itsensäpaljastajia? Pysytteletkö erossa MySpacesta, naamakirjasta ja nettipäiväkirjailijoiden tuotoksista?

Olitpa kumpaa mieltä hyvänsä tai mitä tahansa siltä väliltä, kokemuksesi ja mielipiteesi aiheesta kiinnostavat Turun yliopiston digitaalisen kulttuurin tutkijaa suuresti!

Edustan varmaankin tutkimusjoukon toista ääripäätä.

Blogia aloin pitää vuonna 2004. Aluksi se oli vaaliblogini, sillä olin ehdolla kuntavaaleissa. Jäätyäni rannalle uikuttamaan reilun viidenkymmenen äänen kanssa päätin ruveta bloggaamaan. Kotisivut minulla on ollut kahdeksannelta luokalta lähtien, eli syksystä 1997. Ennen blogia päivitin käsin verkkopäiväkirjaa, joka oli hyvin blogimainen luonteeltaan.

Tämän blogin lisäksi julkaisen aina silloin tällöin sarjakuvablogia ja käsitöitäni toisilla sivuilla. Nettiin päätyy myös suuri osa valokuvausharrastukseni tuotoksista. Lisäksi yhteisöpalvelu Facebook ja mikroblogipalvelu Twitter ovat käytössä, jälkimmäinen tosin hieman harvemmin. Elämäjulkaisemisen yksi äärimuoto lienee treenitietojen julkaiseminen Sports Tracker -palvelussa. En tosin laita tietoja julkiseksi siksi, että uskoisin niiden kiinnostavan ketään vaan siksi, ettei minun tarvitse kirjautua palveluun nähdäkseni tekemäni lenkit.

Enkä pelkästään julkaise, vaan ennen kaikkea luen paljon muiden blogeja.

Joka tapauksessa Östmanin tutkimuksessa kuulun osallistujien keskuudessa suurimpaan ryhmään ikäni puolesta, mutta sukupuoleni kohdalla olen vähemmistöä. Väliaikatilastoinnissa Östman kertoo, kuinka naisia on ilmoittautunut tutkimukseen 27, mutta miehiä vain kahdeksan. No, ellei muita ole tullut, niin olen sitten yhdeksäs mies, jolloin miesten osuus tutkimusjoukosta on neljännes.

Jos jaksoit lukea tänne asti, niin sinulla, hyvä lukija, on varmasti jokin mielipide asiasta, joten vielä ehdit osallistumaan tutkimukseen. Östman vinkkaa, että odottaa viimeisiä ilmoittautumisia vielä vuoden loppuun saakka. Lue siis kutsu tutkimukseen ja täytä taustakyselylomake. Vakuutan, ettei taustakyselyyn vastaaminen vie kuin pari minuuttia.

Lopuksi täytyy kuitenkin todeta, ennen kuin joku ehtii asiasta kommentoimaan, etteivät sanat nörtti ja innokas elämäjulkaisija tarkoita samaa asiaa. Käytin niitä vain heppoisena aasinsiltana päästäkseni asiaan ja havainnollistaakseni verkkokäyttäytymistä. Joitain vuosia sitten eräällä matkapuhelinoperaattorilla oli mainoslause kaikkialla, kaikkien kanssa, kaiken aikaa (tai jotain sinne päin) ja jokseenkin se kuvaa omalla tavalla verkkoelämääni. Irkkiä käyttää enää suhteellisen harva, mutta omalla kohdallani se on yksi tukeva perusta netinkäytölleni. Eikä irkki ole käytössä vain viihteen tai ajankulutuksen vuoksi vaan erityisesti yhteydenpitovälineenä veljieni, ystävien ja tuttujen kanssa.