Oikeasti mun piti blogata tänään päivällä keksimästäni uudenvuodenlupauksesta. Mutta koska sen ajatuksen työstäminen vaatii enemmän aikaa ja ajatusta kuin mitä mulla nyt on, niin pistänpä ihmisten iloksi ja inhotukseksi arkistojen kätköistä jotain ihan muuta...
Hyvät naiset ja herrat, je te présente vuoden 2003 itseni treenaamassa pianotenttiin klassikolla Jänis istui maassa!
Huomatkaa, mikä keskittyminen! Mikä rytmi! Mikä soittamisen intohimo! Encore!
Jååpajåå. Kun ei ole reilua saati sitten lainmukaista nolata muita netissä julkisesti, niin itsensä voi ainakin. Ja sitä paitsi, mitä muuta elämä onkaan kuin epäonnistumisten sietämistä ja häpeänsietokyvyn kasvattamista.
Se musiikillisista taidoistani on sanottava, että kehitys ei jäänyt tuohon tasolle, mitä se videolla on, vaan kehittyi juuri ja juuri sen verran lisää, että pääsin pianotentistä rimaa hipoen läpi. Sen jälkeen kehitys on jatkunut useita vuosia jyrkkää alamäkeä pitkin niin, että enää ainoa otteeni instrumentteihin on niiden kantaminen muutoissa. Siinä olenkin sitten aika maestro. Näin taputan omalle nokkeluudelleni ja huudan bravissimo!
3 kommenttia:
Ihanan kamalaa! Itsehän aloitin musiikin didaktiikan kolme kertaa...mutta pääsin kuin pääsinkin loppuun asti.
Ja kamalan ihanaa!
Mä en kestä. :D
vaikka tosiaan itse en, pianotunneista huolimatta, oppinut kuin Ukko-Nooan ja Kissanpolkan, niin nauroin.
Tosin myöhemmin opettelin Joulumaan soittamaan. Tai kaveri opetti. Ja siihen se jäi. En äidin pakottamis-yrityksienkään jälkeen lämmennyt kyseiselle soittimelle.
Kerrassaan hellyyttävää tämä.
Lähetä kommentti