Rupesinpa heti hyräilemään Katri Helenan tunnetuksi tekemää
Puhelinlangat laulaa -kappaletta. Siinähän Suomi-iskelmän kultakurkku kertoo, kuinka puhelinlangat laulaa ja taivaalla loistaa Kuu. Noh, joka tapauksessa alla hetki sitten ottamani kuva täysikuusta.
 |
| Täysikuu 17.7.2011 |
Oivallus oli siinä, etten ole tullut aikaisemmin ajatelleeksi, että Kuu on aina samassa asennossa suhteessa Maahan täysikuun aikaan. Toki tuo olisi ollut järjellä pääteltävissä, mutta ilman viime lokakuussa ottamaaani ensimmäistä täysikuusta olevaa kuvaa (alla) en olisi tuota varmaan koskaan tullut erikseen ajatelleeksi.
Sinänsä tylsää, sillä niin kauan kuin kuvaan Kuu-kuviani Raumalta käsin, näyttävät ne käytännössä aina samalta. Pitäisi varmaan matkata toiselle puolen Maata ihan vain päästäkseen kuvaamaan erinäköistä täysikuuta.
-> Korjaus 18.7.2011: Niinpä niin, ei pitäisi keskellä yötä blogata, kun asiavirheitä tuppaa tulemaan. Asiasta paremmin perillä olevat ystävät vinkkasivat irkissä, että "kuu pyörii oman akselinsa ympäri sellaisella nopeudella, että kaikkialla maapallolta kuuta katsottaessa se näyttää meille vain yhden puolensa". Ja nyt kun pirteämpänä asiaa muistelen, niin joo, noinhan se on. Facebookissa taasen muistutettiin, että siellä Kuun pimeällä puolella ovat ne natsit...
 |
| Täysikuu 24.10.2010 |
Ennen kuin kukaan ehtii saivartelemaan, ettei ylempänä oleva Kuu-kuva ole tismalleen täysikuun aikaan, niin toki huomaan että se on jo hivenen matkaa laskeva Kuu. Mutta ero täysikuuhun on mielestäni niin hiuksenhieno, että annan itselleni luvan sanoa sitä täysikuuksi.
0 kommenttia:
Lähetä kommentti