Nokia N8:n kamera on saanut eri testeissä hyviä arvosteluja, eikä syyttä. Itse olen ollut siihen myös äärimmäisen tyytyväinen. Käytännön osoitus kuvanlaadusta tuli tänään, kun Eurajoen kunnan tiedotuslehden uusimman numeron kansikuvana on viime talvena juuri N8:lla ottamani kuurankukkakuva. Keittiön ikkunaan oli muodostunut kauniita kuurankukkasia, enkä töihin kiireessä lähtiessäni ehtinyt/jaksanut kaivaa järkkäriä, joten tyydyin kuvaamaan kuurankukkaset kännykällä.
Luonnollisesti myös yllä oleva kuva on myös otettu samaisella N8:lla. Alkuperäisen kuvan löydät Flickr'stä, jos vertailu kiinnostaa. Tosin lehden taittaja on hieman muokannut alkuperäistä, jotta se soveltuu kanteen paremmin. Ja jos oikeasti haluaa vertailla originaalia ja kansikuvaksi muokattua/painettua, niin silloin kannattaa hankkia käsiinsä oikea painotuote, koska tuosta yllä olevasta, työhuoneessani ottamastani kuvasta tuskin ihan hirveän tarkkaa analyysiä pystyy antamaan.
Eipä siitä kuitenkaan kauaa ole, kun en olisi uskonut kamerakännyköiden yltävän näinkin painokelpoiseen kuvanlaatuun.

Ei kommentteja:
Lähetä kommentti